Nimellä ja kasvoilla – ehkä joskus

11.12.2015 – Intersukupuolisuus.fi

Is - logo - blogiin-01-01Sivuston rakentaminen lähti liikkeelle vertaisryhmätoiminnasta. Vertaisryhmässä kuulluksituleminen laajeni ajatukseksi kertoa siitä muillekin, perustaa sivusto, jonka kautta muut saavat tietoa ja ehkä joillekin se on vastaus yksinäisyyden ja erilaisuuden kokemuksiin, ehkä tie toisten pariin. Suomenkielisen tiedon olemassaolo auttaa sekä intersukupuolisia että heidän läheisiään, jotka haluavat lisätä tietoaan ja ymmärrystään. Ryhmän tarkoituksena on tarjota tila käsitellä omia kipeitä, vaiettuja, iloisia, surullisia – kaikenlaisia kokemuksia. Ryhmässä voi jakaa kokemuksia toisten samassa asemassa olevien ihmisten kanssa, tulla kuulluksi ja kuulla toisia, löytää voimia omien intersukupuolisuuteen liittyvien kysymysten kanssa.

Ehkä haluaisit tietää, keitä sivuston takana on. Ehkä tuntisit enemmän luottamusta meitä kohtaan, jos esiintyisimme nimillämme ja kuvillamme tai ehkä se tyydyttäisi uteliaisuuttasi. Jonain päivänä yhteiskunta on ehkä valmis ottamaan meidät ja monet muut ihmisryhmät turvallisesti osaksi muita. Toistaiseksi se ei tunnu siltä.
Moni ei pysty puhumaan intersukupuolisuudesta läheisimmille ystävilleen tai perheenjäsenilleen. On pitkä matka siihen, että voisi julkisesti kertoa olevansa intersukupuolinen. Me haluamme elää tavallista arkea muiden kanssa, kertoa elämästämme ja jakaa kokemuksiamme, mutta olemme oppineet, missä menee raja. Joidenkin asioiden kertomisesta voi saada sairaan, vammaisen, kummajaisen tai muun leiman. Kun kyseessä on sukuelinten erilaisuus, niin ihmisillä hyvin helposti tulee mielleyhtymä poikkeavuudesta, poikkeavasta seksuaalisuudesta ja outoudesta – yhtäkkiä voikin olla tilanteessa, että ei nähdä yksilöä ja hänen elämäänsä, vaan mielenkiinto kohdistuu sukuelimiin, seksuaaliseen suuntautumiseen tai siihen onko enemmän mies vai nainen ja miten harrastaa seksiä.

Monilla intersukupuolisilla on hyvin traumaattisia ja surullisia kokemuksia liittyen hoitoon ja tiedonsaantiin. Lisääntymiskyvyttömyys, lapsettomuus on hyvin suuri surunaihe. Erilaisuuden tunne on voinut eristää monen erilaisista ihmisyhteisöistä. Moni ei ole saanut riittävää tietoa itseään koskevista asioista, päinvastoin, tietoja on saatettu salata. Tämä tekee asioista puhumisen nykyäänkin hankalaksi.

Suomessa erilaisuus on vieläkin tabu. Kun kuuluu vähemmistöön, jossa sukupuoli kyseenalaistetaan, voidaan seksuaalisuuskin kyseenalaistaa. Uhka joutua sekä henkisen että fyysisen väkivallan kohteeksi kasvaa. Kaikilla ei ole niin turvallista ympäristöä asuinpaikkakunnan ja/tai sukulaisten ja lähipiirin muodossa, että voisi turvallisesti olla avoin.

Avoimuus voi johtaa leimatuksi tulemiseen. Leimattuna on vaikea olla opettaja, muusikko tai urheilija vaan onkin intersukupuolisuuden edustaja. Jos työ vaatii jonkinlaista julkisuutta ja haluaa tulla tunnetuksi omalla pätevyydellään, niin monesti ei ole mahdollisuutta olla ”se intersukupuolinen ammattilainen” – painolasti on liian leimaava ja voi estää työn tekemisen.

Toivottavasti tulevaisuudessa kaikki vähemmistöt saisivat olla omia itsejään yhteiskunnassa ja intersukupuolisuus ei olisi sen kummempi asia kuin vaikkapa silmien väri tai ruoka-aineallergia. Tuo tulevaisuus ei ole vielä täällä. Siksi se, että olemme nyt pystyneet kertomaan tarinoitamme ja asioita intersukupuolisuudesta omasta näkökulmastamme on iso ja hieno asia. Jonain päivänä ehkä päätämme olla ylpeästi esillä niminemme ja kuvinemme.